29.3.2013

008 - Kauas pois

Tässä kun odottelen jotain elonpihinää vaihdon suunnalta, niin ajattelin tehdä ajan kuluksi ja fiilistelyksi tällasen matkamemen, jonka löysin ajalehtimasta netistä. 
Matkustelua onkin jonnin verran tässä elämän aikana ehtinyt kertyä ja onneksi ei vielä loppua ole näkyvissä. Mikään ei anna enemmän voimaa arkeen kun tulevan reissun suunnittelu ja odottelu. Harkitsin aikoinaan myös opiskelua turismin suunnalta, mutta siitä on vähän semmonen fiilis että töitä ei välttämättä helposti löydy ja toisaalta liiketalouden puolelta voi sitten suuntautua vähän monipuolisemmin eri aloille. Nojoo, kuitenkin. Tässäpä siis jäätävä kuva & tekstidump: 

1. Monessako maassa olet ollut lomalla?
Nyt pitää ihan listata! 
Eli perus pohjoismaat, Ruotsi x miljoona plus kerran nopea piipahdus Norjan puolella. Viroon en ole jostain syystä ikinä eksynyt, enkä liiemmin Venäjällekkään. 
Sitten Länsi-Euroopan maat on tullut aika hyvin kierrettyä, kiitos reilireissun. 
Eli Tanska (siellä olen käynyt useasti), Saksa (tämä on harmittavasti jäänyt vain päiväreissuihin/läpiajoihin, siihen tullee tulevana vuonna muutos), Hollanti (useaan kertaan), Ranska (läpiajoa; pohjosessa nukuttiin rannalla ja etelään mentiin nauttimaan auringosta, Pariisi on sinällänsä jäänyt välistä), Monaco (täsmäisku Nizzasta), UK (Lontooseen tehty pari täsmäiskua), Sveitsi (nukuttiin puistossa!), Tsekki (välilaskulla Prahaan ehdittiin tutustua kaupunkiin), Espanja (Mallorcan uhkeet aurinkorannat) ja Kreikka (tonne olen eksynyt peräti kolme kertaa, kaksi kertaa aurinkorannoille ja kerran Ateenaan).

1. Ateena, Kreikka - Toukokuu 2008                        2. Amsterdam, Hollanti - Kesäkuu 2009
1. Delphi, Kreikka - Toukokuu 2008                              2. Lontoo, UK - Kesäkuu 2009
3. Monaco - Kesäkuu 2009                                         4. Zürich, Sveitsi - Kesäkuu 2009

Euroopan ulkopuolelle olen eksynyt neljä kertaa. Ensimmäinen kerta vei Karibian Arubaan, joka teknisesti ottaen on osa Hollantia, mutta laskettakoo omaksi maakseen. Loput kolme reissua on tullut heitettyä Thaimaahan (vissiin vähän innostuttiin siitä??).

1. Aruba - Heinäkuu 2006                                           2. Khao Lak, Thaimaa - Tammikuu 2008
3. Krabi, Thaimaa - Tammikuu 2010                                4. Phuket, Thaimaa - Tammikuu 2013
Eli long story short, olen käynyt 14 maassa :D 

2. Kuinka monta henkilöä lähti edelliselle lomallesi?
Jos puhutaan vain ulkomaan lomista, niin kahdeksan. Thaimaan Phukettiin lähdettiin vuodeenvaihteessa, matkaseurana oma perhe (vanhemmat + pikkuveli, isosisko ei lähtenyt mukaan) sekä tädin perhe (vanhemmat + lapset). 

3. Mitä lomassa pitää mielestäsi ehdottomasti olla? esim. viiden tähden hotelli, aurinkoa, nähtävyyksiä jne.
Sehän aina riippuu minkälaista lomaa on lähtenyt etsimään ja millä seuralla liikkuu. Euroopassa kavereiden kanssa reissatessa majoitus on ollut pahimmillaan pulsurantaa ja puun alustaa, niissä reissuissa seura, nähtävyydet ja itse reissaaminen on ollut se juttu. Perheen kanssa matkustaessa taas sekä kohteen että majoituksen tulee olla hyvä, eli tekemistä pitää riittää ja sään tulee olla hyvä, mutta hotellillakin tulee pystyä viettämään aikaa. Kun matkat on useasti rantalomakohteisiin suuntautuneet, niin rannan välitön läheisyys on aina ollut tärkeä. 

4. Mainitse yksi lomakohde tai maa, jossa et ole ikinä käynyt etkä aio ikinä käydä.
En automaattisesti sule mitään maata pois to-go-listalta, toiset vaan sattuu olemaan listalla alempana enkä näin ollen välttämättä tule niissä paikoissa ikinä käymään. Tällaisia paikkoja ovat esim. monet Afrikan maat, Etelä-Amerikan maita, monet Euroopan maat... Muut paikat sattuvat olemaan tällä hetkellä kiinnostavempia, joten aion käydä ne kiinnostavat maat ensin läpi ja katsoa sitten minnepäin nokan suuntaisi :) 

5. a) Huonoin lomakohde, jossa olet ollut?
Mikään ei ole ollut varsinaisesti sysihuono, ja hyvissäkin paikoissa on voinut sattua kaikenlaista maasta riippumatonta joka antaa reissulle huonon viban :D Mutta heitetään tähän nyt Aruba, koska vaikka se ei mitenkään huono paikka itsessään ollut, niin alitti silti odotukset. 

5. b) Huonoin asia siellä?
Paikka oli sanalla sanottuna liian pieni ja sen luonto oli todella karua ja yksipuolista. Mitään kulttuurikohteitakaan ei varsinaisesti ollut, vaan saari keskittyi enemmän palvelemaan amerikkalaisia löhölomalaisia. Vietettiin siellä 10 päivää, mikä oli ihan sopiva aika käydä läpi saaren antimet. Naapurisaaret Bonaire ja Curacao olisivat ehkä saattaneet olleet tekemisen puolelta rikkaampia. Aruballa oli kuitenkin aivan järkyttävän mahtavat rannat ja muutenkin ihan mielenkiintoiset fiilikset, joten kyllä siellä mielellään sen vajaa pari viikkoa vietti. 

Vasemmalla maisemia saaren parhaalta snorklauspaikalta... onneksi pinnan alla odotti huikea maailma. Oikealla taas tyypillinen näkymä tältä tuulen pieksämältä kuivalta saarelta. Mutta tästäkin huomaa tuon upean turkoosin meren, mikä voittaa melkein jopa Thaimaan jorpakot. 

6. a) Paras lomakohde, jossa olet ollut?
Täytyy nyt tosi originellisti sanoa että Thaimaa <3

6. b) Paras asia siellä?
Luonto, lämpö, ruoka, ihmiset, overall fiilis... Thaimaa on totaalisesti vienyt sydämen, vaikka olenkin käynyt vain näissä perinteisissä turistimestoissa. Ollaan onnistuttu löytämään kuitenkin sellaisia alueita, jotka eivät ole ihan turistien kansoittamia ja katukuvassa on paljon ihan normaalia thaimaalaista elämää. Luonto on aivan uskomatonta, en ollut ensimmäistä kertaa ennen nähnyt missään niin vehreää luontoa! Ja se äänimaailma... Rannat ovat myös olleet aina aivan järjettömän upeita, puhumattakaan siitä kun lähtee hotellilta erikseen tutustumaan rantoihin. Vedenalaisesta maailmasta ei tarvitse aloittaakkaan. Myös se lämpö on todella mukavaa, ja Thaimaassa tulee käytyä aina juuri sopivaan aikaan kun Suomessa pakkaset paukkuu. Ruoka on hyvää ja halpaa ja muutenki paikka on kyllä valloittanut. Toki Thaimaassa on paljon tympeääkin ja tursimiin liittyy paljon huonoa. Itse ollaan suuremmilta tuskilta vältytty ja hyvät puolet hakkaa huonot mennen tullen. 
Random riisimättöä, omnomnom! Eikä saa unohtaa auringonoton lomassa juotavia pina coladoja <3
Vehreää viidakkoa ja turkoosia merta, mitäpä sitä muuta kaipaisi?? Ellei sitten värikkäitä ja vilkkaita katuja! 

7. a) Minne haluaisit lähteä seuraavaksi?
Tätä on hankala miettiä, kun seuraava isompi reissukohde on jo tiedossa :D Mutta sinne minä haluankin lähtä ja se on ollut to-go-listan kärjessä pitkään; eli Japaniin.

7. b) Kenen kanssa?
Tämän reissun matkaseura on vielä vähän avoin, ja tulenkin hyvän osan ajasta viettämään itsekseni. Kaverilla on kuitenkin ollut pitkään suunnitelmissa Japanissa käynti, ja ajattelin tiedustella haluaisikohan hän tulla kanssani Osakan & Kioton alueelle n. viikoksi ennenkuin oma koulu Beppussa alkaa. Yksi kaveripariskuntani on myös suunnitellut tulevansa moikkamaan joulun alla. 
Tämän lisäksi vaihdossa mukana on brittiläinen luokkakaverini, jonka kuulin myös päässeen samaan kouluun. En ole tämän tyypin kanssa ihan mahdottomasti ollut tekemisissä, mutta tiedän kyllä että hän on mukava tyyppi. Mitään kummempaa ei olla suunniteltu, mutta eiköhän sitä tulla siellä paikan päällä olemaan tekemisissä. 


Hups, tuli aika pitkä postaus... :D Oh well! 

Nyt viettelen pääsiäistä Oulun tienoilla. Tarkoituksena tehdä kouluhommia, nähdä kavereita ja syödä kuin pieni sika. Normireissu siis. Koulua jäljellä enää ensi kuu, sitten koittaa sweet sweet freedom (eli oravanpyörä jatkuu töiden merkeissä). 

Hyvvää pääsiäistä siis! 

19.3.2013

007 - Arki rullaa

Jälleen on taas tovi ehtinyt vierähtää kirjoittelusta. Tällä kertaa kyseessä ei ole varsinaisesti ollu laiskuudesta - ei oikeastaan ole ollut vain mitään erityistä kirjoiteltavaa. Arki rullailee eteenpäin omalla painollaan. Enimmäkseen teen kouluhommia ja istun kotona, välillä näen kavereita, välillä leivon ja läskistelen ja välillä taas suunnittelen elämänmuutosta vain huomatakseni innon kadonneen seuraavaan päivään mennessä... ja sitä rataa. Antaa kuvien jälleen hoitaa puhuminen:

Viimeiseen Saksan tenttiin lukemista. Ei mennyt hyvin.
Koulumme on ystävällisesti ajatellut vilkkaita tapauksia ja lisänneet kirjastoon mahdollisuuden parkouraamisen. Tai sitten ihan vaan istuskeluun. 
Kylmät ilmat ovat tuoneet mukanaan aurinkoisen sään, ja aurinkoinen sää tarkoittaa mahtavia auringonlaskuja. Työpöydällä istuessa on mukava tuijotella horisonttiin. 
Kaveri vanheni vuodella, joten sitruunakääretorttu sai toimia synttärikakkuna.  
Innostuin kokeilemaan kasvisruuan laittoakin intialaistyylisen mätön merkeissä. Kyseessä siis kasviscurry, josta tuli ihan ok:ta, joskin hieman mautonta. Aterian paras anti oli kaupasta ostettu valmisnaan-leipä...

Sitten operaatios lumilautaside... ei mennyt taas niinku strömsössä, vaan millonpa se suorilta meniskään. Siteet saapu siis hyvissä ajoin, alle viikon päästä tilauksesta suoraan kotiovelle. Samantien rupesin onnessani niitä läpräämään ja säätämään ja... ne oli liian pienet. Katsoin etukäteen että omat monot olivat kaikista isoin koko joka mahtui siteisiin. Kun sitten siteet oli poissa paketista, surullinen näky oli vastasssa ja kengän käri tuli yli 5cm siteiden reunan yli. Tuntikausia ähersin, että sain siteiden asetukset maksimille, ja silloinkin näky oli vielä tällainen: 

Kengän kärjen tulisi olla siteiden reunan tasalla.. että juu. 
Rupesin sitten palautuskuvioita katsomaan ja olisihan siteet saanut palauttaa, jos olisi postimaksut maksanut itse. Paha vaan että päälle parin kilon paketti Itävaltaan olisi maksanut melkein 40€... Noh, tämä tarina päättyy onneksi ihan hyvin. Lähettelin pari viestiä valmistajalle, jotka tosi hyvällä asiakaspalvelulla vastasivat ja totesivat lopulta, että kyllä noita käyttää voi vaikkei maksimaalista tukea saakkaan. Kun päätin siteet pitää, iskin ne myös lautaan kiinni ja sillon onneksi koko hässäkkä näytti huomattavasti sopusuhtaisemmalta. Sanoivat myös uusien kenkien olevan järjestään pienempiä kuin vanhat mallit (mitä olinkin veikannut). Eli seuraavalle kaudelle pitänee uudet kengät ostaa, mikä ei haittaa kun se on ollut mielessä jo pitemmän aikaa. 

Herkkä väriyhdistelmä
 Long story short, vielä pääsee rinteeseen!
Sitten vielä lopuksi hyviä uutisia! Sain nimittäin kesätöitä koko kesäksi! Mainitsinkin viime postissa työhaastattelusta ruotsalaisessa firmassa. Haastattelu meni oikein hyvin ja jäi tosi lämmin ja hyvähenkinen kuva paikasta. Oli jopa vertausmateriaaliakin, koska kävin heti seuraavana päivänä UPM:n haastattelussa. Mikään ei motivoi enempää kuin vaisut haastattelijat, jotka käyttävät 10min selittääksen seikkaperäisesti miten yt:t on päällä ja ei tiedetä millon ja monta kesätyöntekijää otetaan ja miten tunnelma voi olla vähän kelju kun irtisanomisilta tuskin vältytään... Sellaistahan se nykyään on, mutta en kyllä mielelläni menisi taas yt-firmaan, kun sellaisessa jo viime kesänä olin. Muutenkin kokonaiskuva haastattelusta oli vähintäänkin harmaa ja vaikka UPM:llä palkka ja edut olisi olleet parempia, olin todella tyytyväinen kun kuulin päässeeni töihin sinne ruotsalaiseen firmaan. 
Ensi kuun lopussa pitäisi siis aloitella delivery plannerin hommia pienessä työyhteisössä toimistotunneilla Tampereen keskustassa, en valita! Oman alan töitä osaa aina arvostaa, varsinkin kun saan pari kuukautta harjoittelua tällä työllä kuitattua. Palkkakin on ihan mainio vaikka vähän alittikin oman toiveeni. Neljä kokonaista kuukautta saan kuitenkin duunia painaa, eli eiköhän sieltä jotain säästöönkin jää, tai oikeastaan käyttörahaa Japaniin.  
Näihin tunnelmiin! Varmaan seuraava posti on sitten taas vaihtopainotteisempi. Tällä hetkellä siltä rintamalta ei ole oletusten mukaisesti kuulunut mitään, mutta eiköhän sieltä infoa ennen kuun loppua tule. 

6.3.2013

006 - And the winner is...

Nyt sitten rumpujen pärinää! Kouluni vaihtovalinnat on tehty! Tämä tosin tapahtui monta päivää alkuperäisestä aikataulusta myöhässä, mutta ei se mitään, uutiset olivat hyvät!
Lähden nimittäin tänne syksyllä:

Lähde
Pääsin ykkösvaihtoehtooni, eli Ritsumeikan Asia Pacific Universityyn! Ko. koulu sijaitsee Japanissa, Kyûshûn saarella, Beppun kaupungissa. Faciliteetit sijaitsevat niemellä n. 300m korkuisella mäellä, 12 kilometria Beppun kaupungista. Koulu on vuosituhannen vaiheessa perustettu ja noin puolet opiskelijoista on ulkomaalaisia. Paikka tarjoaa todella laajan valikoiman kursseja englanniksi ja vaikuttaa muutenkin ihan laadukkaalta lafkalta. Tässäpä pari netistä poimittua kuvaa itse lafkasta sekä ympäröivästä Beppun kaupungista:

Lähde
Lähde
Lähde
Nyt sitten vain odottelemaan vaihtoon liittyviä dokumentteja, niin suuri paperisota saa alkaa. Japanilaiset kuulemma ovat innokkaita byrokratian kannattajia....
Sain eilen muitakin hyviä uutisia! Nimittäin ensimmäisen oman alan työhaastattelukutsun eräältä ruotsalaiselta firmalta (ei Ikea ;P). Nopeaa toimintaa, kun kutsu tuli alle viikon päästä työhakemuksen lähetyksestä, haastattelukin jo ensi viikolla. Tämän lisäksi edellisessä postauksessa mainitut siteet ovat lähteneet toimitukseen ja viimeistään maanantaina saapuvat tänne. Good stuff!

2.3.2013

005 - Välineurheilua

Nyt näin ensisanoiksi voisin ilmoitella vaihtotilanteesta: koulumme feilasi jälleen, eikä vaihtoon lähdöstä ole kuulunut yhtään mitään. Piti ihan tarkistaa, että olihan tuo 1.3 annettu infon takarajaksi ja kyllähän se näin oli. Voin sanoa että pettymys oli karvas, niin pitkään ja hartaasti on tullut odoteltua. Nyt toivotaan sitten, että asiasta vastaavat heräilevät horroksestaan ensi viikon alussa ja saisi jo tietää, missä sitä syksynsä viettää...

Viime päivät eivät kuitenkaan ihan kokonaan ole menneet odottelun parissa. Kuten viime postauksessa sanoin, lähdettiin Rukalle pariksi päiväksi laskettelemaan. Reissu oli hyvä! Lähdettiin keskiviikkona illalla liikenteeseen ja automatka Kuusamoon sujui sukkelaan. Hirveästi ei oman musitin mukaan ollut liikennettäkään, toisaalta en kyllä ollut ratin takana. Mökkikin löytyi pienen etsiskelyn jälkeen ja osoittautui ominaisuuksiltaan sopivaksi näin parin päivän piipahdukseen. 

Kaverin kanssa vietettiin torstai rinteessä. Ilma ei ollut ihan mikään parhain; lunta tuli päivän mittaan enemmän tai vähemmän eikä näkyvyys ollut huippu. Rinne tuppasi silmissä muuttumaan harmaaksi mössöksi. Myös populaa oli ehkä omaan mieltymykseen liian paljon. Vietettiinkin siis aikaa myös kaakaon parissa. 

Minttukaakao ja karkkikaakao! Jälkimmäinen olisi ollut parempaa, minttukaakao oli liian viinainen.

Rinteet Rukalla ei ole lemppareitani. Olen tykästynyt metsäreitteihin, joissa voi myös omia reittejä kehitellä eikä tarvitse seurata syviä uria. Irtolumi ja rinteen sivuilla olevat itsestään muovautuneet pikkuhyppyrit ovat parasta. Huonon näkyvyyden takia en näihin oikein käsiksi päässyt, mikä vähän harmitti. Aika kului sitten käännöksiä hioessa. Plussaa täytyy Rukalle tosin antaa hisseistä. Tosi harvoin tarvitsi käyttää ankkurihissiä, vaan matkat sujuivat lautailijaystävällisesti tuolihisseissä. Ankkurihissit kun tuppaavat pitemmän päälle rasittamaan reittä ja monesti niissä paikoissa, joissa on vain ankkurihissi, ylösmeno on pitemmän päälle varsin kivuliasta. 

Perjantai päinvastoin oli sitten täydellinen rinnepäivä. Aurinko pastoi täydeltä terältä, pakkasasteita mukavan kiprakat -7 ja populaakin torstaita huomattavasti vähemmän. Pääsin jopa hyppimään ja vähän testailemaan puuteriluntakin. Kolme tuntia nautittiin laskemisesta, jonka jälkeen olikin paluu Oulun perukoille. 

Tyhjä rinne ja täydellinen sää.
Tätä lisää kiitos!
Vaikka kaatumisia ei tämän kerran reissuun onneksi kuulunut, ihan ilman vahinkoja ei päästy. Sitoessani lautaa jalkaan torstain viimeistä laskua varten, astuin vahingossa kiristyssiteen päälle ja se katkesi. Onneksi kyseessä oli alempi side ja sain laskettua mäen normaalisti alas. Rukan kylä ei varaosilla osannut auttaa, tarjosi vain uusia siteitä lähtöhinnaltaan 130€. Perjantaiksi vuokrasin sitten laudan vuokraamolta. Ajoi asiansa, vaikka eihän siinä samaa tuntumaa ollut kuin omassa tutussa. 



Ei auttanut kun alkaa siis vähän tutkimaan uusien siteiden ostomahdollisuuksia. Ajattelin uudet käydä nappaamassa nyt lauantaina Oulusta alennusmyynneistä, mutta torstaina hintatasoja netistä tutkiessani törmäsin tähän helmeen: 
Rome SDS Strut - http://www.romesnowboards.com/bindings/strut/
Tuo väri on jotain niin hienoa, että jäin heti tuijottelemaan näitä pitemmäksi aikaa. Päätin tehdä pientä tutkimusta ja korean ulkonäön lisäksi totesin siteiden sopivan täydellisesti omaan laskutyyliini. Pelkän temppuilun sijaan nämä siteet on suunniteltu kokeneelle laskijalle monipuoliseen all-mountain -käyttöön, johon laskeutuvat mm. kruisailu niin rinteessä kuin metsässäkin. Mainosteksti lupaa agressiivista pitoa ja herkkää tuntumaa lautaan. Hinta vain oli melkoisen suolainen; jenkkiläisissä kaupoissa nämä olisi irronneet hintaan 130-150$ + n. 60$ postikulut. Vaihtokurssi sinänsä olisi ollut suotuisa, mutta tuohon olisi tullut päälle vielä tullit ja alvit, eikä loppuhinnasta olisi ollut mitään tietoa, todennäköisesti olisi kivunnut lähemmäs 200€. 
Noh, kohtalo puuttui kuitenkin peliin! Saksalais-itävaltalaisesta nettikaupasta nämä irtosivat hintaan 160€ sisältäen postikulut, kyseessä oli vieläpä kaupan viimeinen pari. Kävin vielä tänään kaupoissa tekemässä pientä hintavertailua, mutta todettuani vakavasti otettavien siteiden hintojen pyörivän 150€ molemmin puolin, ei ostopäätöstä tarvinnut enää lykätä. Korallin väriset unelmat saan siis todennäköisesti parin viikon sisään ja tarkoitus olisi vielä tämän kuun puolella käydä testailemassa Himoksella. 

Oma lauta ja uudet siteet eivät ehkä väreiltään ole match made in heaven, mutta toisaalta vastavärit on muodissa ja onhan tuo huvittavan pirtsakka yhdistelmä, omistajansa näköinen ;)
Jälkeenpäin huomattiin kyllä, että tuon rikkoutuneen siteen osan olisi voinut vaihtaa uuteen. Ei kuitenkaan harmita uusien siteiden osto. Ensinnäkin kun vertaa vanhan ja uuden siteen rakennetta, on ero kuin potkuautolla ja ferrarilla. Uusissa siteissä oman maun mukaan asetusten säätäminen onnistuu lähes jokaisesta rakenteen-osasta. Kaiken tuon rakenne-eron täytyy näkyä laskettavuudessa ja laudan ohjailtavuudessa... Toisekseen, vanhat olivat iältään jo lähemmäs kymmenen vuotta ja koko lumilautapaketin uusiminen on ollut suunnitelmissa. Nyt on uudet laadukkaat siteet, jotka toivon mukaan kestävät sen toisen kymmenen vuotta, ja noiden ympärille on sitten helppo alkaa uusimaan lautaa ja kenkiä parin vuoden päästä.  

Tuli nyt vähän tällainen lautailuhifistelypostaus! Todennäköisesti se ei muita kiinnosta kuin minua, mutta tämä oli hyvä päästä purkamaan tänne, niin ei tarvitse kavereita enää kiusata :D 

Ensi viikolla taas arkea ja Tampereella pyörimistä! Ja vihdoin se informaatio vaihdosta...