27.1.2013

002 - Informaatiovyöry


Kuka? Eli vähän infoa bloggaajasta.
Olen päälle parikymppinen opiskelija Suomen Manchesterista. Mansessa olen viihtynyt vajaa kolmisen vuotta, juurieni ollessa vähän ylempänä karttaa, Pohjois-Pohjammaalla. Tällä hetkellä majailen Herwoodin metsässä pienessä kaksiossa miesystäväni kanssa.
Opiskelen amkissa liiketaloutta englanniksi. Koska puolet luokkakavereistani on ulkomaalaisia, olen jo saanut hyvin esimakua kansainväliseen ilmapiiriin ja kulttuurieroihin. Vaikka opetuksen laatu on välillä mitä on, en ole katunut päätöstäni opiskella tällä linjalla. Vaikka olin aikaisemminkin hyvä englannissa, ei varsinkaan puhevarmuutta ollut nimeksikään. Nykyisellään englanti todella on toinen kieleni, mikä on hyvä sillä kielitaidosta ei siltä osin tarvitse vaihtoon lähtiessä stressata. Mietin pitkään kirjoittavani blogin englanniksi, koska tekstin tuottaminen tuntui niin helpommalta. En kuitenkaan ole pitkiin aikoihin tuottanut kunnolla tekstiä suomeksi, minkä koin riittäväksi syyksi valita se blogin kirjoituskieleksi. Pitäähän sitä omaa äidienkielen osaamistaan ylläpitää, varmasti tämäkin korostuu vielä itse vaihdossa.
Muuten olen varmaan aika perusjamppa. Tykkään lentokoneista, reissaamisesta, ylenpalttisesta haaveilusta, suunnittelemisesta, hyvästä ruuasta ja hyvästä seurasta. Arki kuluu pitkälti sosialisoinnissa sekä koulu- ja kotihommien hoitamisessa, välillä piirtelen ja valokuvailen. Kevään mittaan alkaa arkihommin varmaan pikkuhiljaa sitten hivuttautumaan kaikkea uutta ja jännää järjesteltävää tulevan vuoden suhteen...

Mitä? Miksi vaihtoon?
Eli siis vaihtoon lähteminen. Olen jo nuoresta asti ollut kiinnostunut matkustelemisesta ja uusiin kulttuureihin tutustumisesta. Olemme perheen kanssa pitäneet löyhänä perinteenä aina muutaman vuoden välein tapahtuvaa ulkomaanreissua ja elämäni aikana olen käynyt eri puolilla Eurooppaa, Karibialla sekä useamman kerran Thaimaassa. Pisimmän reissuni tein lukion jälkeen muutaman ystävän kanssa kolmiviikkoisen euroopanreilin muodossa.

Silloin ja nyt - kuvien välissä on 12 vuotta, mutta into uuden tutkimiseen ei näköjään ole laantunut :) 

Silti mielessä on aina ollut pieni toive oikeasta ulkomaanreissusta. Sellaisesta, jossa oikeasti pääsisin elämään maan arkea ja pääsisin oikeasti syvemmälle kulttuuriin. Vanhempieni riemuksi jaksoinkin mankua ja haaveilla koko yläasteen ja lukion ajan vaihtovuodesta. Vanhempani nauttivat varmaan suunnattomasti niistä päivistä, jolloin postiluukusta kolahti vaihtojärjestöjen mainoksia, varsinkin kun ne yleensä tulivat silloin kun olin suurudenhulluine haaveineni jo ehtinyt rauhoittua hetkeksi. Ymmärsin kuitenkin jossain välissä ettei raha kasva puussa ja rauhoitun nauttimaan kotimaan antimista, mielessä kuitenkin ajatus 'sitten korkeakoulussa...'.

Milloin? Mihin? Eli minne matka. 
Noh. Nyt olen korkeakoulussa, olen ollut jo hyvän aikaa. Ja tänä vuonna olisi tarkoitus yksi suurimmista unelmistani toteuttaa. Koulutusohjelmaani kuuluu pakollinen vaihtojakso ulkomailla, vaikkakin tämän jakson maksimipituus onkin vain 6kk. Vaihtojakson lisäksi tulevan kouluvuoden ohjelmaan on laitettu työharjoittelujakso, eikä sitten oikein mitään muuta. Tarkoituksenani olisikin nyt siis syyslukukauden opiskella jossain ja kevään viettää vuorostaan ulkomailla työharjoittelussa.
Tällähetkellä konkreettiset vaihtovalmistelut ovat ottaneet haparoita ensiaskelia. Eli siis vaihtohakemus pitäisi koululle pistää menemään, deadline ensi viikolla. Hakemus on alustavasti täytetty, nyt pitäisi motivaatiokirjettä rustata ja keräillä papereita koulun paikkapisteytystä varten. Homma ei missään nimessä ole mukava ja varsinkin tuo paikanvalintapisteytys mahdottomine kohtineen aiheuttaakin harmaita hiuksia. Onneksi ensi viikolla homma on hetkeksi ohi ja pääsee keskittymään vähintään yhtä mukavaan asiaan, kesätyöhakuun.
Mutta mihin päin maailmaa sitten? Itselleni paikanvalinta on ollut pääpiirteittäin helppoa, vaikka kouluni partnerilista on suppea. Iso kriteeri itselleni on ollut Euroopan ulkopuolella sijaitseva alue. Japani taas teini-iän harrastusten myötä on ajan kuluessa muodostunut hyvin kiinnostavaksi, siksipä listani kaksi ekaa koulua sijaitsevat siellä. Kolmantena tulee koulu Etelä-Korean pääkaupungista, neljäntenä koulu pienestä kaupungista USA:n Minnesotasta ja jumbosijaa pitää rakastamani Thaimaan Bangkokilainen yliopisto. Juurikin koulumme epämääräisen pisteytyksen takia en ole laisinkaan varma, mihin noista tulen päätymään. Onneksi mikään vaihtoehto ei olisi minulle katastrofi, vaikka Japani noista ylivoimaisesti eniten kiinnostaisikin.

Mutta tässähän tätä tekstiä yhdelle postia onkin, melkein liiaksi asti! Loppukevennykseksi vielä kuva uskollisesta matkalaukustani, joka vuodenvaihteessa palveli minua taas yhdellä reissulla Thaimaassa. Sain kotipäässä viimeiset tavarat tyhjennettyä vasta parin viikon päästä paluusta, mutta nyt laukku odottaa taas tyhjänä seuraavaa isoa reissuani :)

Huomatkaa myös takana oleva pienempi purkamaton laukku, joka on joululoman peruja... 


26.1.2013

001 - Tervetuloa! Welcome! Willkommen! いらっしゃいませ!

Tervetuloa lukemaan Way to go -blogia!
Pitkäaikainen unelmani on koittanut, ja lähden vaihto-oppilaaksi Japanin Beppuun syyslukukaudeksi -13. Blogin sisältö tulee pitkälti pyörimään opiskelijavaihtoon liittyvässä hakuprosessissa - ja tietenkin ajan koittaessa itse vaihtarielämässä. Tämän lisäksi blogi tullee täyttymään myös yleisestä elämänmenosta, haaveilusta, pohdiskelusta, valokuvista... taivas on rajana!
Olitpa sitten aikaa tappamassa, reissutunelmia fiilistelemässä tai muuten vaan stalkkaamassa, toivon että blogin sisältö viihdyttää! Minulle saa lähetellä postausideoita ja kysymyksiä, muutenkin otan mielelläni kommentteja vastaan!
 ~ A