26.2.2013

004 - Juhlia, matkustelua, odottelua...

Lähes kuukausi on kohta kulunut viime päivityksestä. Mitään erityistä syytä ei tälle ole; milloin on ollut muita kiireitä, milloin muuten vaan laiskottanut. Pariin viikkoon on mahtunut kouluahdistusta, palokunnan visiitti, reissu Ouluun, mukavia iltoja kavereiden parissa yms yms. En nyt näistä menneistä ala romaania rustaamaan, vaan annan kuvien puhua puolestaan (pahoittelut kuvien laadusta; yhtä lukuun ottamatta kaikki on otettu kännykällä).

Aurinkoisia päiviä on nähty vähän tänä talvena. Tässäpä parvekkeelta kuvattu auringonnousu. 
Kavereiden kanssa vietettiin iltaa oiken pitkän kaavan kautta; nautinnollisen leffakokemuksen jälkeen jatkettiin matkaa viereiseen baariin biljardia pelaamaan.
Ruunebergin torttujakin leivoin useaan otteeseen! Helppoa herkkua!
Varsin tutuksi tullut näkymä Itsenäisyydenkadusta odottaa aina junapihalla seisoskellessa.  
Oulussa vanhojentanssit on osattu järjestää kunnolla. Viisi vuotta on tullut kuluneeksi siitä, kun itse seisoin tuolla :) 
Vanhojentansseista täytyy hiukan verran rantata,. Kuvassa vasemmassa reunassa näkyviä lukiolaistyttöjä oli koulu ohjeistanut maailman typerimmällä tavalla. Tyttöjen asennon tuli olla niin, että jalat ovat tiukasti yhdessä ja vapaa käsi ilmassa sivussa. Kuten kuvasta ehkä saattaa huomata, pisti asento tytöt näyttämään muovisilta barbinukeilta. Siis oikeasti! Asento oli tosi teennäisen ja suoraan sanottuna ruman näköinen, jäi ihan ärsyttämään. Ei siis mitään henkilökohtaista sieviä tanssioita kohtaan, lähinnä ihmettelen miksi koulu on kokenut tarpeelliseksi tällaisen ohjestuksen laittaa. Kuuleman mukaan ko. koulussa ei tytöillä saanut olla hiukset auki... ihme nillitystä. Hauskaahan sinne loppupeleissä ollaan tultu pitämään.

Noh, kuitenkin. Viime viikonloppuna sain nauttia itsekin juhlavasta tunnelmasta. Poikaystäväni kutsui minut nimittäin avecikseen kiltansa 20-vuotisjuhlille. Kyseessä oli (kalliit) pukujuhlat ruokineen, juomineen ja jatkoineen. Ilta oli kiva! S:n kiltalaiset ovat mukavaa porukkaa, jossa viihtyy helposti. Ruokakin oli varsin maukasta, alla näistä kuvanäytteet..

Alkupalaksi saimme suppilovahverokeittoa, pääruuaksi härkää. Molemmat maistuivat erinomaisilta, erityisesti sienikeitto oli minun mieleen. 

Jälkkäriksi taasen juustokakkua ja puolukkalikööriä. Juustokakku on aina hyvää, tosin olen elämäni aikana herkullisempiakin saanut. 
Loppujuomaksi kaverin tarjoamat juomat - hienostunutta jallua. 
 Omasta puvusta en nyt valitettavasti kuvaa tähän hätään saa - omassa kännykässä olevat kuvat ovat rumia ja suttuisia, enkä kaverin kuvia vielä ole saanut. Sain kuitenkin kaverilta lainaan viininpunaisen tekosamettimekon, johon itse ostin kultaisen huivin, korkkarit ja laukun lisäksi. Lopputulos oli varsin nätti. 

Tällä hetkellä väsään työhakemuksia jäätävällä sarjatulella. Ylihuomenna suurin osa hauista loppuu, joten pitää useampi hakemus taikoa siihen mennessä. Nyt olen onneksi hiihtolomalla ja Oulussa majailemassa, joten teknisesti ottaen aikaa pitäisi olla. Toisaalta parit kokeet ja kouluhommat painaa myös niskaan. Huomenna tarkoitus olisi lähtä pariksi päiväksi Rukalle tämän talven lumilautakausi avaamaan. Hyvän kaverinkin sain mukaan houkuteltua pikkuveljen tuplabuukattua itsensä, joten hyvä reissu on tiedossa! 

Viimeiseksi vielä pieni jännitysmomentti: tieto vaihtohakemuksesta tulee perille viimeistään perjantaina ;) Loppuupahan se keskellä yötä heräily ja sähköpostin tuijottelu...

2.2.2013

003 - Paperisodan alku

Vaihtoonlähdön rattaat on laitettu pyörimään! 
Elikkä eilen oli meidän koululla vaihtohakemusten deadline. Olin itse onneksi tehnyt suurimman osan hakemuksen täytöstä jo aikaisempina viikkoina, nyt viime päiville jäi enää motivaatiokirjeen viimeistely sekä erilaisten liitteiden kasaaminen. Toisaalta nuo liitteet olivatkin koko homman ärsyttävin osa... 

Liitteiden ihanuus. Kuvassa osa yhden kohdan liitteistä yhdessä tiedostossa. 

Koulullamme on varsin typerä pisteytysjärjestelmä paikkavalintoihin liittyen. Paikkoja kun on rajoitetusti ja hakijoita useampi per paikka niin jollain tapaa pitää päättää kuka lähtee ja kuka jää. Ja se lähtee joka on saanut eniten pisteitä. Pisteitä saa maksimissaan viisi seuraavista aiheista: kiinnostus kansainvälisyyteen, kohdemaan tietämys, kohdemaan kieliopiskelut, kansainvälinen tuutorointi sekä vaihdon pakollisuus. Itselläni varmoja pisteitä on kaksi: kohdemaan kieliopiskelut ja vaihdon kuuluminen opetussuunnitelmaan. Muiden pisteiden kohdalla saikin alkaa käyttämään mielikuvitusta... Tuutorointipiste oli varsinainen fiasko. Olen vertaistuutorina oman alan uusille opiskelijoille, eli puolet tuutoroitavistani on ulkomaalaisia. Tämä ei kuitenkaan koululle kelvannut, vaan olisi nimenomaan pitänyt tuutoroida vaihto-oppilaita (jolle on oma tuutoriohjelmansa). Me vertaistuutorit protestoimme että tuutorointimme on kyllä kansainvälistä tuutorointia vähän eri ohjelmalla vain. Yllättäen tähän liittyen ei kellään ollut selkeitä ohjeita ja asiasta kiisteltiin vähän joka suunnassa, lopulta tällä viikolla tuli viesti että vapaamuotoista tekstiä saa laittaa asiasta päättäville jos on vertaistuutorina osallistunut myös vaihtareiden tuutoroimiseen. Itse en ole, joten jätin asian sikseen. 

Sitten kansainvälisyyspiste. Kuullemma se, että opiskelen kansainvälistä kauppaa, ei ole tarpeeksi suuri osoitus kiinnostuksesta kansainvälisyyteen. Tungin sen silti tuohon perusteluksi, koska on se kumma jos ei kolmen ja puolen vuoden omistautuminen kansainvälisiin teemoihin kelpaa. Tuohon kohtaan kaivattiin myös kansainvälisiä projekteja tms, joten laitoin todistukset lukioaikaisesta antiikkikurssista, johon kuului viikon visiitti Ateenaan. Käytännössä siis viikon turistireissu, mutta koska matka tehtiin koulun puitteissa niin se saattanee olla tällainen kaivattu 'kansainvälinen opiskelukokemus'. Viimeiseksi kohdaksi jäi maakohtainen tuntemus, jota minulla kyllä on ihan reippaasti, muttei oikeen mitään millä sen todistaisin. Laitoin liitteksi sitten käymäni japaninkielen kurssin kurssisuunnitelman, johon yhtenä osana kuului tapakulttuurin opettelu. Tämän lisäksi lätkäisin liitteeksi kokonaisuudessaan lukion historiankurssilla tekemäni parikymmentä sivua pitkän Japanin tapakulttuuri-projektin. Siinä on kv-koordinaattoreilla lukemista! Oikeasti näihin kaivattaisiin ilmeisesti vähän virallisempaa todistusta tms., mutta eivät nämä minun jäätävät liitedumppaukset haittaakaan voi tehdä. 

Loppukarsinassa maa/kouluvaihtoehtoni näyttivät tällaisilta: 

Tein viimehetken siirron ja päätin nostaa Thaimaan USA:n edelle. Thaimaa sinällänsä on jo tuttu maa, minkä takia alunperin laitoin sen viimeiseksi vaihtoehdoksi. USA:n kohde on kuitenkin varsin pieni, tylsässä osavaltiossa ja muutenkin hieman tasapaksun oloinen. USA:ssa liikkuminen on muutenkin kuulemma vaivalloista, koska julkista liikennettä ei ole nimeksikään. En missään nimessä halua vaihdon aikana jumahtaa omalle kampukselle möllöttämään. Suurkaupungissa asuminen houkuttaa ja Thaimaan koulu sijaitseekin Bangkokissa, jossa en ole aikaisemmin ollut. Myöskin thain kieltä olisi ihan mukava opiskella, koska tiedän että tulen maassa vielä tulevaisuudessakin vierailemaan. Lämpökään ei ole pahitteeksi! Kuulin myös ettei Thaimaaseen tänä vuonna ole ollut kauheasti kysyntää, eli sinne olisi pontentiaalinen mahdollisuus päästä mikäli mikään ensimmäisistä toiveista ei toteudu. 
Noh, nyt on jokatapauksessa hakemus lähetetty ja tulevan syksyni ohjelma on ylempien tahojen käsissä. Pitää jäädä odottelemaan :) 

Muuten on nyt viime viikon vapaa-aika ollut hieman kortilla. Kouluhommien kanssa on ollut hitusen kiirettä, esimerkiksi torstaina oli ohjelmassa saksan tentti, johon valmistautumiseen tuhrautui aika paljon aikaa alkuviikosta. Itselleni keskimääräistä parempi valmistautuminen palkittiin ja kokeessa muistui mieleen ihan kiitettävästi sanoja sekä kaikki vaaditut epäsäännölliset verbit & niiden taivutukset. Saksaa on minulla jäljellä enää tämä kuukausi, minkä jälkeen jatko on täysin avointa. Olen nyt kaksi vuotta saksaa opiskellut ihan hyvällä menestyksellä. En haluaisi jättää opiskelua tähän, joten pitää miettiä miten sitä jatkossa saisi itsekseen pidettyä kielitaitoa yllä. Tarkoituksena oli ehkä tilata kesämmällä joitain seuraamieni sarjakuvien pokkareita saksaksi. Niiden lukeminen voisi olla tarpeeksi mielenkiintoista ja ehkä saisin pokkareista jo jotain selvääkin, kuvat toki aina auttaa! Vaihdon jälkeen sitten kansalaisopiston kursseille...

Saksan epäsäännölliset verbit ja aina auttava sanakirja.org. Onneksi ei tarvinnut koko listaa opetella ulkoa. 
Tälle viikonlopulle olisi tarkoitus vielä käydä elokuvissa katselemassa Tarantinon uutuutta. Myöskin ensimmäinen erä Runebergin torttuja olisi huomenna tarkoitus loihtia. Ehkäpä jaksan myös jatkaa tätä pikkuhiljaa toteuttamaani suursiivousta kämppään. Tarkoitus olisi ajan kuluessa järjestellä kämppä kunnolla ja heittää turhat tavarat pois. Loppuhuipennuksena olisi tarjolla vähän tavaroiden siirtelyä ja jonkin verran keväistä sisustusta... siitä lisää sitten kun asia on ajankohtainen! Muutenkin on nyt paljon ohjelmaa tiedossa seuraavaksi kuukaudeksi, joten eiköhän sitä blogiinkin kerry päiviteltävää...

Loppukevenneksyenä palkintoni itselleni ahkerasta opiskelusta ja kotitöiden hoitamisesta - itsetehtyä pitsaa!