29.8.2014

023 - Back to business

Jokohan olisi aika lopettaa yli puolen vuoden hiljaisuus?
Jätin blogini suureen cliffhängeriin kun tekstiä lakkasi tulemasta kun vielä olin Japanissa. Kaikki olette siellä ruudun toisella puolella varmaan ihmetelleet ja pohtineet että noinkohan pääsi tämä bloggeri ikinä Suomeen? Noh ei hätää, voitte vihdoinkin taas nukkua yönne hyvin; allekirjoittanut kotiutui Japanista turvallisesti jo yli puoli vuotta sitten.

Japanilaisin siivin liitelin takaisin kotimaahan. Samalla pääsin testaamaan paljon parjatun uutukaisen, Dreamlinerin eli Boeing 787 (lempinimeltään myös Nightmareliner). 
Asiat on ollut hyvin. Palasin suoraan sorvin ääreen (tulin Japanista pe-iltana ja työt alkoi maanantaina) ja hommat jatkuu ainakin nyt vuoden loppuun asti. Murunen palasi omasta vaihdostaan kuun alussa ja yhteiselo jatkuu rakkaassa kämpässämme kuten ennenkin. Vaihdosta selkeästi jäi käteen tietynlaista energiaa ja munaa laittaa asiat toimimaan, tuntuu että on jaksanut olla paljon sosiaalisempi ja urheilullisempi. Pääsin myös yli suuresta henkisestä kynnyksestä ja aloitin vihdoinkin pitkään kaipaamani harrastuksen, ratsastamisen. Löysin itselleni kerralla hyvän tallin ja meinaan siellä pyöriä niin pitkään kun on töitä ja rakkaat ystäväni jaksavat lainata autoaan, Ainoa iso miinus tällä hetkellä on koulu, meinaan opparin aihe antaa odottaa itseään. Työpaikaltani ei sitä oikein löydy ja koulu suhtautuu nihkeästi itse keksittyihin aiheisiin. Joten katsellaan jos jostain muualta sitten, lykkään valmistumistani ja niin kauan kun on töitä niin mikään kiire tässä ei onneksi ole. 
Allekirjoittanut hevosen selässä, katse siellä missä kuuluukin (not)
Nyt kun alkaa back-to-home ruusulasit vähän himmetä, on taas kaipuu Japaniin kasvanut. Ne negatiiviset asiat, jotka vaihtoon on liittynyt (ei sillä että niitä mahdottomasti olisi ollutkaan), ovat painuneet taka-alalle ja jäljelle ovat jääneet kaikki ne tärkeimmät, kultaiset muistot. Jälkikäteen ajateltuna omat 5 kuukautta Japanissa oli toki melkoisen lyhyt aika, mutta paljon sinä aikana ehti kokea ja niin hyviä ystäviä saada. Ehdottomasti kokemisen arvoinen... no, kokemus. Vaihtokavereita on karmea ikävä välillä, meistä hitsautui hyvä porukka. Sain kavereita for life ja viimeistään vuoden päästä syksyllä näkee taas näitä ihania ihmisiä, tuli meinaan kutsu New Yorkiin kaverin häihin. Ihan niin pitkälle ei kuitenkaan tarvitse odottaa! Manipuloinnin taitoni ovat huikeat ja tämän kuun lopussa tulee vierailulle peräti kaksi hyvää vaihtokaveria! Visiitille tulee gangstasiskoni, sielun naapurini amerikanranskalainen Koba sekä kaveriporukkamme ainoa miespuolinen henkilö, sympaattinen japanilainen Kensei. Tarkoituksena olisi viedä kunniavieraat ainakin laivalla Tukholmaan, onhan Ruotsi sentään Suomen paras nähtävyys.

Bambumetässä Kioton lähistöllä. Tunnista mun kaverit!

Mitä blogiin tulee, en usko että oma jokapäiväinen Mansessa perseily jaksaa ihmisiä kiinnostaa, joten siitä en ala kirjoittelemaan. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että voisi olla kiva edelleenkinkin kirjoittaa omista reisssailuista Japanin maassa, niistä nimittäin riittää jonkin verran juttua ja kuvia. Eli jos inspiraatio kantaa, oli sellaista tiedossa epämääräisellä aikataululla. Ja katsoo sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ehkä sitä löytää itsensä taas Japanista raportoimasta... :)