21.11.2013

021 - Adventure time

Mulla ei oikeastaan oo tähän hätään mitään tärkeää sanottavaa, mutta ajattelinpa dumpata pari kuvaa!
Koska ollaan nuoria ja villejä, lähdettiin pienellä kaveriporukalla yksi yö seikkailemaan. Pienessä hiprakassa päädyttiin kävelemään alas täältä mäeltä, missä meidän dormitory sijaitsee, ja lopulta löydettiin itsemme rannalta katselemasta auringonnousua. Varsin mieleenpainuva seikkailu siis, vaikka takaisin mäen päälle kapuaminen oli tuskaa (kyseessä on siis ennemminkin pieni vuori kuin mäki, ja ylös kävelemiseen meni vajaa 2h.). Ihan heti en tekis uudestaan, mutta katua ei tartte!








Kuten näkyy, ruska-aika on täällä vielä valloillaan. Viime päivinä on tuulen takia ollut törkeän kylmä, ja olenpa ollut näkevinäni viereisten vuorien huipulla jotain lumentapaistakin. Onneksi porukat lähetti vasta lämpimän talvitakin, sille on ollut käyttöä!
Huomenna jakson viimeinen koe ja sitten hyvin ansaitulle parin päivän lomalle! Osakasta siis oma postauksensa tulevaisuudessa!

16.11.2013

020 - Mennyttä ja tulevaa

Kuukausi vierähtänyt viime päivityksestä! Kaipa tää on merkki siitä, että arki on asettunut eikä ole mitään raportoitavaa...? No ei sentäs, vaikka välillä tuntuu ettei oikeasti ole Suomen rajojen yli astunutkaan, antaa Japani taas muistutuksen erilaisuudestaan.
Viime päivityksen jälkeen on tullut koettua mahtavia juttuja, mutta myös jonninverran kaikkea surkeaa. Toissaviikko oli Japanissa oleskelun selkeästi paskin. Tiedättekö niitä päiviä kun yhtään mikään ei tunnu sujuvan putkeen? Noh, suurin osa omasta viikosta oli tällaista. Kaikista surkein tapahtuma lienee se, että oma kone hajosi. Yritin japanilaisten kavereiden avustuksella vähän selvitellä mahdollisuutta korjaukseen, mutta aika pian selvisi että se olisi ollut aikamoista säätöä. Kukaan tutuista ei tuntenut ketään, joka koneista jotain tietää, eikä kukaan tietänyt mitään korjauspaikkaakaan (Oitan kaupungissa olisi vissiin olemassa, mutta en jaksa lähteä sinne asti). Totesin lopulta, että kun kone on jo 4 vuotta vanha ja siinä oli kaikennäköistä vikaa, että siihen on turha laittaa enää rahaa. Varsinkaan, kun huollon pituudesta ei olisi ollut mitään takeita, ja täällä on oikeasti hankala elää ilman nettiä (no okei, oon vaan koukussa). Mulla on mukana tabletti, joten selvisin kaksi päivää asuntolan aulan tarjoamalla netillä, mutta lopulta laitoin visan vinkumaan ja hankin uuden koneen. 460€ sain itselleni Sony Vaion ultrabookin, eli ihan ok diili kaikenkaikkiaan (vaikka kone edelliseen verrattuna järkyttävän pieni onkin). Nyt ainoana probleemana on tietojen kalastaminen vanhalta koneelta (mikä varmuuskopiointi??). Sikälimikäli kun kovalevy ei ole mennyt paskaksi, pitäisi homman olla suht helppo. Nyt pitää vaan tilata kovalevy-adapteri netistä, mutta vielä en ole asiaan jaksanut panostaa. Onneksi suurin osa Japanin kuvista oli vielä muistikortilla ja iPodillekin olin tallentanut paljon vanhempaa tiedostoa.

Nykyinen kone koko komeudessaan.
Viikko meni muutenki vähän miten sattuu, pesin vahingossa kuntosalikorttini ja uuden hankkiminen takkuaa, muillakin kavereilla on kollektiivisesti masennus päällä yms yms. Varmaan lievää kulttuurishokkia itse kullakin. Nyt on kaikki kuitenki taas on onneksi asettunut uomiinsa.
Viime viikkojen kohokohta oli ehdottomasti Mt. Tsurumille kiipeäminen! Tämä vuori sijaitsee siis ihan tuossa kaupungin tuntumassa ja kohoaa noin. 1400m. Tällaiselle Pohjois-Pohjammaalaiselle kyseinen vuori on siis jotain ihan ennenkuulumatonta ja mystistä. Vaan sinne sitä pykällettiin, huipulle asti, ihan omin pikku jaloin! Pari tuntia tässä koettelemuksessa vierähti ja voin sanoa että oli rankempaa mitä oisin olettanu (se oli välillä ihan törkeen jyrkkä!), mutta mahtava kokemus oli kuitenkin. Ilma oli täydellinen kiipeämiseen, aurinko paistoi mutta oli viileää. Porukkaa ei ollut hirveästi liikenteessä, joten rauhassa saatiin samoilla japanilaisessa metsikössä. Seuraavaksi ajateltiin kiivetä Yufuin-vuorelle, Mt. Tsurumin naapuriin, joka on vielä parisataa metriä korkeampi.



Tässä siis todenmkainen demonstraatio siitä, miten jyrkkä tuo matka varsinkin loppupuolella oli. 

Minä, Beppu ja Oita!

Opiskelun lisäksi koululla on päässyt kokemaan perinteisen koulufestivaalin, tenkusain. Tämä oli siis kolme viikkoa sitten lauantaina ja sunnuntaina. Koulun clubit (siis nämä urheilukerhot yms.) pitivät pystyssä ruokakojuja, joista sai ostaa kaikenmaailman herkkuja. Sen lisäksi clubit järjestivät näytöksiä, musiikkiesityksiä yms. Koko hässäkä huipentui sunnuntaina ilotulitukseen. Kaikenkaikkiaan varsin miellyttävä tapahtuma siis! Säätkin suosivat, vaikkakin sunnuntaina varsinkin oli hieman kylmä.




Toissa lauantaina taas eksyttiin Beppu light festivalille seikkailemaan. Bepun pieni keskuspuisto oli tungettu yhden illan ajaksi täyteen lyhtyjä ja valo-installaatioita. Puisto oli todella hienon ja tunnelmallisen näköinen! Puistoon oli ripoteltu varmaan kymmeniätuhansia lyhtyjä, joista suurin osa vaikutti olevan koululaisten tekemiä. Paikalla olikin todella paljon lapsia ja eri paikoissa oli erilaisia esiintymisiä. Ehdottomasti kokemisen arvoinen tapahtuma.



Sadoittain maitopurkkilyhtyjä!


Lyhdyillä mainostettiin Tokion tulevia olympialaisia. 
Taka-alalla vasemmalla näkyy tuon Tsurumi-vuoren huipula loistavat valot. 

Puiston jälkeen jatkettiin illan viettoa izakayassa, jonka jälkeen eksyttiin vielä baariinkin (saatiin seurata jenkkiläisten englanninopettajien ankaraa beer bong -taistelua :P). Yhden maissa baarista lähtiessä päätettiin lähteä kaverin kanssa saattamaan kolmatta kaveria omalle asunnolleen. Käveltiin siis tunteroinen Bepun yössä, mahtava kokemus! Ilma oli todella lämmin ja kälätettiin vaan menemään. Samalla näki kaupunkia ihan eri näkökulmasta. Oli hassua kävellä täysin hiljaisilla kaduilla, jotka normaalisti on täynnä autoja ja ihmisiä. Kävelyn päätteeksi otettiin vielä kaverin kanssa taksi ylös omalle asuntolalle, jossa uni kyllä maistui. Kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut ilta siis!

Nyt tällä hetkellä päällä on koeviikko. Kun siitä on selvitty, on vuorossa ankara irroittelu, eli reissu Osakaan! Siellä vierähtää siis ensi viikonloppu. Nyt varattiin myös kaveriporukan kanssa hostelli Kiotosta, jossa tarkotus olis viettää sekä joulu että uusivuosi. Vaihdosta jäljellä vielä noin puolet, joten kiire tulee jos haluaa kaiken suunnittelemansa tehdä!